Partola
Partolan lohkon pituus on noin 1 kilometri, ja se sijoittuu välille Härmälänoja-Partolanaukio-Isomäentie. Partolan raitiopysäkki on suunniteltu aukiolle Kenkätien länsipuolelle, ja se toimisi vaiheessa 1 väliaikaisena päätepysäkkinä. Partolan osuus on tarkoitus toteuttaa vaiheessa 1, vuosina 2024–2028, ja raitioliikenne Partolaan on tavoitteena aloittaa elokuussa 2028.
Tiedotteet Partolan osuudesta
Partolassa avataan käyttöön uusia kulkuyhteyksiä kesä-heinäkuussa
Ratikkatyöt etenevät Pirkkalassa. Partolassa avataan käyttöön uusi liittymä Naistenmatkantieltä Lidlille maanantaina 16. kesäkuuta. Myös Kaartotien uusi linjaus on valmistunut ja avattu…
Yötyöt viikolla 25
Pirkkala–Linnainmaa-allianssi tekee yötöitä viikolla 25. Teemme töitä öisin, jotta liikennettä, asukkaita ja tienkäyttäjiä häiritään mahdollisimman vähän. Töitä tehdään öisin…
Pysäkit
Partolan raitiotiepysäkki sijoittuu aukiolle Kenkätien kiertoliittymän länsipuolelle. Kenkätien osuudelle Lestipolusta etelään toteutetaan liityntäbussiliikenteen pysäkkialue.
Työvaiheet ja liikennejärjestelyt
Partolan työmaalohkolla työskennellään Härmälänojan sillan ja Kaartotien välillä. Alueella varmistetaan töiden aikana asiointiyhteydet Partola-keskukselle sekä alueen yrityksiin ja kauppoihin.
- Härmälänojan kohdalla rakennetaan pohjoispuolen siltaa. Pohjoispuolen siltatyöt valmistuvat arviolta elokuussa, jonka jälkeen sillalla aloitetaan katurakentaminen. Pohjoisen sillan valmistuessa aloitetaan eteläisen sillan rakentamistyöt.
- Naistenmatkantieltä avataan uusi liittymä Lidlin kohdalle 16.6. Myös Lestipolulle avataan uusi yhetys heinäkuun alussa.
- Kaartotielle on rakennettu uusi linjaus Naistenmatkantieltä. Liittymässä on rakentamistöiden ajan yhteinen liikenneympyrä Isomäentien kanssa.
- Kenkätielle ja Rustan kiinteistön eteläpuolelle on rakennettu noin vuoden ajaksi painopenkereet maapohjan tiivistämiseksi tulevan radan alla. Myös Prisman eteläpuolelle rakennetaan painopenger kesällä.

Katusuunnitelman sisältö
Partolassa raitiotie kulkee omana väylänään
Partolassa Kenkätien ja Naistenmatkantien välinen raitiotieosuus kulkee omana väylänään alueen läpi. Raitiotiekäytävän ympärille on suunniteltu tarvittavat jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt. Raitiotie muuttaa myös Partolan alueen liikekiinteistöjen pihaliittymiä sekä liikennejärjestelyjä. Partolan alueen suunnittelussa on pyritty turvaamaan nykyisten toimintojen vaatimat liikenteelliset ja liiketoiminnalliset edellytykset. Naistenmatkantieltä Lestipolulle avataan yhteys, jonka kautta kulku Pirkkalan suunnasta alueen pohjoispuolen liikekiinteistöille helpottuu.
Partolan raitiotiepysäkki sijoittuu aukiolle Kenkätien länsipuolelle, ja se toimii vaiheessa 1 väliaikaisena päätepysäkkinä. Kenkätien osuudelle Lestipolusta etelään on suunnitelmissa myös liityntäbussiliikenteen pysäkkialue.